maanantai 30. maaliskuuta 2015

vko 14

Maanantain liikuntapisteet yltivät Reykjavikiin asti ja ilo oli taas ylimmillään. Liikunnaniloa saimme taas liikuntatunnilla kun läiskimme sanomalehtimailoilla ilmapalloa  ja olipa hauskaa juosta letkaviestissäkin. Sää on kostea ja varpaat ja housut ovat monesti ihan märkiä, joten vaihtosukat ovat ihan ehdottoman hyvät olla mukana, koska onpa kurjaa olla märissä sukissa loppupäivä. Äidinkielen tehtäviä oli aika monella tekemättä ja uusiakin tuli tehtävävihkosta s. 34 teht.2. Päivän lopuksi Marjan kuvataidetunti.

Tiistaiaamu aloitettiin kirjoittamalla tietokoneilla itsestä pieni esittely. Meidän luokkaan tulee uusi oppilas pääsiäisen jälkeen ja jokainen oppilas tekee pienen esittelyn itsestään uudelle oppilaalle. Matematiikassa laskettiin jo kolminumeroisia lukuja yhteen. Ympäristötunnilla aiheena oli selkärangattomat eläimet. Auringonkukat ja herneet alkavat jo itää ja pienen pieniä taimen alkuja on näkyvissä. Äidinkielen tunnilla luettiin ryhmissä Tietäjä kappale ja tehtiin yhdessä tehtäviä. Välitunnilla sai jäädä tekemään läksyjä kun ulkona oli niin märkää. Yli puolilla oppilaista oli sukat märät, joten vaihtosukat olisi hyvä olla mukana. Liikuntapisteillä matkaamme seuraavaksi Trondheimiin, jonne on tosi pitkä matka, ehkäpä päääsiäisenä lapset liikkuvat niin paljon, että saamme ennätysmäisen pistemäärän. Tosin joku taisi sanoa, että silloin syödään vaan pääsiäismunia ja eikä liikuta. Sekin käy hyvin.

Keskiviikkona avustajamme Ann-Mari tuli takaisin lomalta ja lapsilla oli jo häntä ikävä. Uskontotunnilla aiheena oli tietenkin pääsiäisen tapahtumat. Äidinkielen tunnilla luettiin ja täyteltiin tehtävävihkoa. Liikuntatunnilla oltiin kaupunkisotaa. Päivän päätteeksi Markus (rehtori) oli Elviiran sijaisena ja oppilaat pääsivät pelaamaan tableteilla.

Torstaina kukko oli muninut luokkaamme ja jokaisen piti etsiä muna. Päivän aikan teimme pääsiäisnoidat valmiiksi ja ruohot sai kotiin vietäväksi. Matematiikan tunnilla laskettiin laskuja siihen mihin oltiin jääty ja ope oli toisessa luokassa pitämässä kuvistuntia. Päivän päätteeksi musiikkitunti, jonka piti jo tuttu Tiina Taskila. Elviira oli poissa.





Hyvää pääsiäistä!



maanantai 23. maaliskuuta 2015

vko 13

Lumisade yllätti maanantaina. Päivä alkoi Marjan käsialatunnilla. Läksyksi s. 58-59 kolme riviä. Äidinkielestä tuli lukuläksyksi lukukirjasta ss. 126-127 Mistä näytelmä? Liikuntatunnilla lämmiteltiin hirven metsästys leikillä ja harjoiteltiin jalkapallon potkutekniikkaa sekä lopuksi pelattiin futsaalia. Päivän päätteeksi kuvataidetunti.

Ope unohti viime perjantaina laittaa blogitekstiä. Päivä meni reippaasti kun jännitettiin auringonpimennystä. Oppilaat saivat tulla välitunniksi sisälle, ettei tarvinnut pelätä polttavaa auringonvaloa. Käsitöissä laitoimme raeruohona ja ohraa kasvamaan. Käsinuket saatiin valmiiksi ja aloittelimme noita-akka askartelua. Lukutunnilla luettiin ja käytiin kirjastossa. Pidimme myös matematiikan kokeen.

Tiistaina ryhmätunneilla kirjoiteltiin tietokoneella kymmensormijärjestelmällä kirjakuja.fi sivuston tehtäviä. Ympäristötiedon tunnilla laiteltiin vielä pääsiäisruohoja kasvamaan ja täydenneltiin viime viikolla aloitettuja tehtäviä kirjasta. Päivän säätilanne kuuluu oleellisesti myös ympäristötunneille. Aamunavaus vie aikaa tunnista, joten torstaina päästään vasta uuteen asiaan. Matematiikassa aloiteltiin allekkain laskemista ja kotiin tuli kotimökki 13. Äidinkielen tunnilla tehtiin tehtävävihkosta tehtäviä ja kotiin tuli lukuläksy uudesta kappaleesta.

Keskiviikko alkoi äidinkielellä ja hyvin oli lukuläksy luettu ja tehtävät tehty. Luimme runoja lukukirjasta ja etsimme riimipareja. Kotiin tuli uusi lukuläksy Aiheita ss. 128-129. Liiikuntatunnilla liikuttiin maanantain kaavalla ja lopuksi pelattiin pienissä ryhmissä futsaalia, jotta jokainen varmasti pääsi pelaamaan. Uskontotunnilla juteltiin palmusunnuntaista ja luimme tarinan veronkerääjä Sakkeuksesta. Päivän lopuksi Elviiran musiiikkitunti.

Torstaina matematiikan tunnilla koimme todellisen yllätyksen, kun meidän luokkaan tuotiin säkillinen välituntivälineitä: palloja (jalkapallo, koripallo, jönglööripalloja), hyppynaruja, muovikiekkoja, joita pidetään kepillä vauhdissa ja muovitötteröitä. Kun olemme osallistuneet liikuntaseikkailuun, niin samalla olemme osallistuneet arvontaa ja arpa suosi meitä. Voi sitä riemua! Välineitä oli niin paljon, että jaoimme niitä myös naapuriluokkaan. Matematiikan tunti siis meni ihan
plörinäksi, mutta ei se haittaa. Kotiin tuli kotimökki 14. Käsitöissä jatkettiin pääsiäisaskarteluja. Ympäristötunnilla laiteltiin kasvamaan herneitä ja auringonkukkia. Lisäksi aloittelimme aiheitta selkärangattomat. Äidinkielen tunnilla luettiin ja tehtiin tehtäviä. Musiikkia päivän päätteksi.
Liikuntapisteillä matkasimme Tórshavniin eli  Färsaarten pääkaupunkiin. Liikuntakortit alkavat täyttyä ja päätimme vielä jatkaa pisteiden laskemista, niin ope tulostaa huomenna lisätilaa pisteille.

Perjantaina askartelimme risuista "virpomissydämen" tai koristeen vaikkapa ulko-oveen.Uudet   välituntivälineet ovat ahkerassa käytössä. Liikuntapisteillä ollaan menossa Reykjavikiin, mutta ei päästy sinne asti vielä, ehkäpä maanantaina tai tiistaina. Matematiikan tunnilla harjoiteltiin allekkain laskua ja se tuntuu olevan aika helppoa kaikille. Lukutunnin aluksi kyseltiin pareittain yhdyssanoja ja lopputunti luettiin ja käytiin kirjastossa. Lukudiplomit alkavat täyttyä. Hyvää viikonloppua!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

vko12

Aurinko lämmitti maanantaina ja hymy oli herkässä. Viikonloppu kuulumisten jälkeen siivosimme pulpetit ja kotiin tuli lukuläksy ss. 114-115 Jylhäkosken Sanomista. Liikuntatunnilla pelasimme futsaalia jaharjoittelimme huomista aamunavausta. Päivän päätteeksi kuvataidetunti. Tänään matkasimme 332 liikuntapisteellä Ruotsiin.

Tiistaina oli jännittävä aamupäivä, kun meidän luokalla oli aamunavausvuoro. Luimme porukalla Minna Cathin elämästä, koska torstaina on Minna Canthin liputuspäivä. Esityksessä nauru oli herkässä ja open täytyi hieman auttaa, mutta kaiken kaikkiaan selvittiin hienosti, vaikka jännitystä oli´rutkasti ilmassa. Ympäristötunnilla aiheena oli linnut ja luimme joutsenista ja huuhkajista. Äidinkielen ryhmätunneilla teimme luetun ymmärtämisen testin.  Yhteisellä äidinkielen tunnilla lukuläksystä tehtiin tehtäviä. Liikuntapisteillä matkaamme Uumajasta Lillehammeriin ja ollaan vielä matkalla. Pisteet eivät ihan riittäneet, ehkäpä huomenna päästään perille.

Aamun ensimmäisellä tunnilla teimme jaksoarviointia ja luokallamme oli kuudesluokkalainen Jimi apuopena. Liikuntapisteillä ei vieläkään päästy Lillehammeriin, mutta huomenna se onnistuu varmasti. Liikuntatunnilla pelasimme futsaalia ja lämmittelyksi potkittiin palloa pujotteluradalla ja ryhmittäin. Uskontotunnilla puhuttiin tunteista ja niiden säätelystä. Ryhmittäin esitimme pantomiinina erilaisia tunnetiloja, jotka piti muiden arvata. Puhuimme myös asioista, jotka aiheuttivat erilaisia tunteita. Aihe liittyy ystävyyteen, kaveruuteen ja ystävyyden pelisääntöihin, joita olemme keränneet pitkin lukuvuotta uskontotunneilla. Päivän päätteksi Elviiran musiikkitunti.

Päivä alkoi äidinkielellä. Luimme kaksi tarinaa porukalla. Käsitöissä käsinuket alkavat valmistua ja huomenna päästään pääsiäisaskarteluun. Matematiikassa teimme vielä harjoitustehtäviä kirjasta, koska pidämme matematiikan kokeen vasta huomenna. Ympäristötunnilla aiheena olivat matelijat, josta jatketaan ensiviikolla.Liikuntapisteillä pääsimme kohteeseemme Lillehammeriin Norjaan. Päivän päätteeksi Elviiran musiikkitunti.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

1-2 lk Ulkoilupäivä 4.3.2015

 Lähdimme makkaratikut ja halot kainalossa kävellen koulutilan laavulla.

Kävelymatka kesti noin 45 minuuttia ja lapset pääsivät huilaamaan satumaiseen metsään. 



Kun nuotio oli palanut riittävästi ja alkoi syntyä hiillosta 
oli makkaranpaiston aika.


Ja kylläpä itsepaistettu makkara maistuikin.

Tunnelma oli välillä savuisa.

Satumetsästä löytyi Alppiruusukin. 

Ihmeellisiä käpyjä.
Ei aavistustakaan mikä kuusi tämä on???
 Majan rakennusta.



Puun paksuuden mittaaminen käynnissä. Kuinka monen kädet riittävät puun ympäri?

Kun eväät oli syöty ja metsässä leikitty, oli aika lähteä takaisin. Lapset olivat kyllä aika märkiä reissun jälkeen. Onneksi ei ollut kylmä. Päätimme opettajien kanssa, että keväällä tehdään uudestaan samanlainen reissu, koska kaikilla oli niin mukavaa.Satumainen metsä lumosi meidät kaikki.


maanantai 9. maaliskuuta 2015

vko 11

Aurinko paistoi maanantaina. Viikonloppukuulumisten jälkeen jaettiin liikuntaseikkailun kortit, johon kerätään liikuntarasteja. Jo pelkästään välitunneista ja liikuntatunnista tulee yhteensä 7 rastia.
Tarkistettiin ÄI tehtävät ja kotiinkin tuli s. 16 teht. 1 ja 2. Liikuntatunnilla tehtiin kuntopiiri alkulämmittelyksi. Harjoiteltiin lentopallon alkeita. Lopuksi leikkimielinen palloviesti. Päivän päätteeksi Marjan kuvataidetunti.

Liikuntarasteja tuli luokalle yhteensä jopa 130 ja matkasimme Mikkelistä Savonlinnaan. Olavinlinna tuli tutuksi oopperajuhlien merkeissä. Nettisivuilla oleva video Savonlinnasta koostui pääosin oopperasta. Äidinkielen ryhmätunneilla harjoiteltiin kymmensormijärjestelmää nettipelin avulla. (http://www.typingmaster.com/fi/starkeys/) ja lopuksi kirjoiteltiin niinkuin Ilona sanoi, että hölynpölyä. Eli kymmensormijärjestelmällä kirjaimia kuten jjj kkk sss lll jne. Sormet eivät meinanneet taipua millään, mutta kun sitkeesti yritimme niin kyllähän se alkoi pikkuhiljaa sujua. Päivän yllätys oli lukuvälkkä, jolloin lapset pääsivät kirjastoon kuuntelemaan kun kirjaston täti luki heille kirjaa. Matematiikassa lisättiin ja vähennettin satoja ja kotiläksyä tuli kotimökki 8 ja s. 31 teht. 10. Huomenna ei ole matematiikkaa, joten läksy siis vasta torstaiksi. Äidinkielen tunnilla aherrettiin tehtävien parissa ja kotiin tuli s. 18 mutta ei tähtitehtävää ja lukuläksy lukukirjasta s. 110-111 (Tuomio).

Huomenna sisäliikuntaa.

Aurinko paistoi keskiviikkona. Äidinkielen tunnilla luettiin lukuläksy porukalla ja jatkettiin tehtävien tekoa. Kotiin tuli kotinurkka s. 22. Liikuntatunnilla pelattiin  polttopalloa ja tehtiin lentopalloharjoituksia ja lopuksi leikittiin hippaa. Uskontotunnilla luettiin kaksi uutta tarinaa Jeesuksen ihmeteoista. Päivän päätteeksi oli Elviiran musiikkitunti. Lapset saivat taas hurjan määrän liikuntapisteitä ja matkasimme Joensuuhun. Kotiin vietäväksi oppilaat saivat musiikkiopiston hakulomakkeet ja mainoksen Otavan olympialaisista.

Aurinkoinen torstai alkoi äidinkielen tunnilla. Teimme tehtäviä ja luimme tekstin, joka liittyy luetun ymmärtämisen harjoitukseen ja valmistauduttiin seuraavan viikon aamunavaukseen lukemalla tekstiä Minna Canthista. Käsityötunnilla aloiteltiin käsinuken tekeminen kierrätyshansikkaista. Voi tuoda kotoakin vaikka vanhan pieneksi jääneen sukan tms. Ympäristötiedon tunnilla aiheena oli nisäkkäistä lepakot ja Saimaan norpat. Pidimme välitunnilla myös matematiikan tukiopetusta satojen lisäämisestä ja vähentämisestä. Päivän päätteksi Elviiran musiikkitunti. Ja liikuntapisteitä tuli ennätysmäärä 232 eli matkasimme Joensuusta Kajaaniin päin. Saas nähdä pääsemmekö Kajaaniin huomenna.

Huomenna siis koulua kaikilla 8.30-11.30.

Lyhyttä koulupäivää piristi aurinkoinen sää. Käsitöissä teimme käsinukkeja. Matematiikassa laskettiin vain muutama lasku, kun harjoittelimme aamunavauteen tekstin lukemista. Lukutunnilla luettiin ja käytiin kirjastossa. Lukudiplomit täyttyvät pikkuhiljaa.
Hyvää viikonloppua!

maanantai 2. maaliskuuta 2015

vko 10

Rentouttavan hiihtoloman jälkeen oli niin kiva taas palata kouluun. Ilma ei suosinut luisteluun, mutta jatkettiin sisäliikunnassa lentopallon alkeilla ja pelaamaan päästiin ilmapalloilla. Äidinkielen tunnilla jutusteltiin melkein koko tunti lomakuulumisia, joten kotiin jäi lukuläksyksi uusi kappale Ikävä yllätys ss. 106-107. Päivän päätteeksi kuvataidetunti.

Tiistaina luettiin ryhmätunneilla ja kotitehtäväksi tuli moniste, jossa pitää etsiä lauseita ja korjata virheitä.  Matematiikasta läksyksi kotimökki 5.Läksyt siis vasta torstaiksi.Yhteisellä äidinkielen tunnilla teimme ryhmätöitä.  Lasten täytyi etsiä sanoja, jotka oli piilotettu luokkatilaan ja joista syntyi kolme sanaisia lauseita.Lopputunnista ope luki Reuhurinteen koulun seikkailuista.

Huomenna keskiviikkona ei hiihdetä, kun ei ole kunnon latujakaan. Lähdemme kävelyretkelle Koulutilan laavulle. Lämmintä vaatetta ylle ja reppuun sadetakki tai sateenvarjo, jos kotoa löytyy. Eväät saadaan koululta, joten reppu tai kassi  on välttämätön. Koulua on kaikilla 8.30-12.30.

Ulkoilupäivän kuvia: tähän tulee kuvat myöhemmin.


Torstaina laskimme urakalla matematiikkaa: lisätään ja vähennetään ykkösiä ja kymmeniä. Nyt kun on isommat luvut käytössä, niin ei se ollutkaan niin helppoa. Kerrattiin kymppiparit ja sataparitkin kirjoitettiin siinä sivussa. Äidinkielessä luimme uuden kappaleen, mutta se ei tullut lukuläksyksi vaan kotinurkka tehtävävihkosta s. 14. Ympäristötunnilla aiheena oli selkärankaiset eläimet, jotka oli jaoteltu viiteen ryhmään. Oppilaat saivat paperillisen eläimiä, jotka piti sijoitella oikeisiin ryhmiin. Kaikki meni oikein, paitsi valas, joka on merinisäkäs. Päivänpäätteeksi Elviiran musiikkitunti.
Huomenna on leffapäivä, koska emme pitäneet sitä ennen hiihtolomaa. Saa tuoda pienen määrän
karkkia kouluun ja pehmolelun voi ottaa mukaan.

Perjantaipäivän leffana oli Jali ja suklaatehdas. Kylläpä oli makea filmi. Ryhmätunneilla kirjoiteltiin tietokoneilla ja viimeisteltiin edellistä tarinaa kissasta. Lopputunti käytettiin ohjelman opetteluun. Vaihdeltiin fontteja ja värejä ja lisättiin kuvia jne.

Ensiviikolla maanantaina starttaamme liikuntaseikkailuun. Jokainen oppilas saa oman liikuntakortin, johon kerätään rasteja päivän liikkumisesta koulussa ja vapaa-ajalla. Koko luokan pisteet kerätään yhteen, jotka muutetaan kilometreiksi ja pääsemme matkustamaan netissä Pohjoismaissa. Liikuntaseikkailuun nettiosoite on: http://www.muuvit.com

Hyvää viikonloppua!