maanantai 27. lokakuuta 2014

vko 44

Maanantaina alkoi taas arkinen aherrus. Kun oltiin kuultu syyslomakuulumiset aloitimme äidinkielen tunnilla uuden kappaleen, jossa oli Jylhäkosken Sanomien uutisia. Jatkamme huomenna lukemista. Ei tullut läksyä.Liikuntatunnilla hiki virtasi keilapelissä ja leikimme lämmittelyksi vanhaa tuttua leikkiä viimeinen pari uunista ulos. Päivän päätti Marjan tunti, jolloin oppilaat valmistivat odotetut haamupurkit.

Tiistaina äidinkielen ryhmätunnilla tankattiin vielä lauseen muodostumista ja teimme harjoitusmonisteen. Ison kirjaimen, pilkun tai pisteen paikka meinaa vain unohtua. Tänään alkukartoitus kertoi, että harjoitus on tehonnut ja oikeinkirjoitus alkaa sujua. Ympäristötiedon tunnilla tutkittiin suomen karttaa ja ilmansuuntia, josta jatkamme seuraavan kerran. Yhteisellä äidinkielen tunnilla luimme Jylhäkosken Sanomia (s. 44-45) ja se tuli lukuläksyksi. Lisäksi tehtäväkirjasta teimme kappaleeseen kuuluvan tehtävän s. 49.

Aurinkoinen keskiviikko alkoi ryhmätyöllä ja pulpetitkin olivat vaihtaneet paikkaa neljän hengen ryhmiksi.Oppilaskunta on antanut tehtäväksi jokaisella luokalla pohtia mitkä kolme asiaa koulussa on hyvin. Ja vastauksia tuli mm : "se että meitä ei kiusata", "on työrauha" "ruokailu" . Toinen kysymys liittyi kehittämiseen: mitä koulussa voisi parantaa ja kehittää? Vastauksiissa ilmeni: "tytöt leikkisi poikien kanssa""välitunteja voisi pidentää", "isompi kiipeilyteline" "työrauhaa voisi parantaa". Kolmanneksi täytyi miettiä miten parantaminen/kehittäminen voitaisiin toteuttaa. Ja ehdottomasti paras vastaus oli "Työrauhaan liittyen: kaikki voisivat ajatella tekemistää." Olipa hienoja vastauksia.
Liikuntatunneilla aloitimme koripallon alkeet ja pomputtelimme ja heittelimme koreja. Alkulämmitykseksi oli "pyllypolttosta" ja se taisi olla ihan uusi laji. Uskonto tunnilla mietimme sukulaisuuksia ja mitä eno, täti, setä esim. tarkoittaa. Lopuksi teimme monisteen, jossa kyseltiin oppilaan kokemuksia koulusta eli esim. kuinka kokee koulunkäynnin, onko kavereita, onko kiusattu, tunnenko itseni yksinäiseksi jne. Tuloksia katsellaan sitten kun kaikki kerkeävät täyttämään monisteen. Läksyä ei tullut.

Torstaina aamu alkoi lukemisella. Luettin Kuninkaantytär Sarasteesta tarina. Matematiikassa päästiin jo viiden kertotauluun. Ja kolme oppilasta pääsi tietokoneelle tekemään samoja tehtäviä. Käsityössä teimme salaisia puuhia, josta ope ei kirjoita mitään. Ympäristötiedon tunnilla jatkettiin kartan lukua ja tutustuttiin naapurivaltioihin. Päivän päätti musiikkitunti.

Ope oli niin vielä eilen syyslomatunnelmissa, ettei muistanut laittaa matematiikan ja äidinkielen läksyä wilmaan saatikka blogiin, mutta kaikki ihanat ja vastuulliset oppilaat olivat tehneet kotiläksyt normaaliin tapaan. Perjantai on koko viikon lyhin päivä. Aamuvirkuilla eli aamuryhmällä päivä alkoi salaisilla käsityöjutuilla. Ja suositulla matematiikan tunnilla taas kome pääsi tekemään verkkotehtäviä. Äidinkielentunnilla kipaistiin kirjastossa ja lainattiin uusia pulpettikirjoja.

Viikko kaikenkaikkiaan oli yleisesti levoton, mutta tästä alkaa taas arkiaherrus ja ensviikolla ollaankin jo totuttu tuttuun koulunkäyntiin.Hyvää viikonloppua!

maanantai 13. lokakuuta 2014

vko 42

Maanantai alkoi perinteisesti käsialakirjoituksella. Äidinkielen tunnilla kertasimme matematiikkaa ja läksyksi tuli s. 46 kokonaan. Liikuntatunti pidettiin salissa ja harjoittelimme käsipallon syöttöjä. Päivä päättyi kuvataide tuntiin.

Tiistaina oli ensimmäinen matematiikan koe. Äidinkielen ryhmätunneilla ja yhteisellä äidinkielen tunnilla teimme lause harjoituksia. Lauseen sanat olivat menneet sekaisin ja tehtävänä oli löytää pisteen paikka ja muistaa iso alkukirjain. Paljon täytyy vielä harjoitella. Ympäristöopin tunnilla keskustelimme ampiaisista ja teimme tehtäväkirjaa. Huomenna onkin satupäivä, jolloin saa pukeutua satuhahmoksi...saas nähdä ketä me huomenna näämmekään?!

Keskiviikkona oli satupäivä. Kuuntelimme sadun Kolmesta pienestä porsaasta Elviira open johdolla kolmosluokkalaisten kanssa. Lisäksi tehtävänä oli piirtää jokin kolmesta porsaan talosta.
Seuraavana oli satuvisan vuoro, johon osallistuttiin ryhmissä kolmosluokkalaisten kanssa. Ja lopuksi pääsimme tutustumaan satuhahmojen maailmaan pomppimalla kuin Tikru, loikkimalla kuin Ruu, kiipeämään "katolle" kuin Katto kassinen, riippumaan liaanissa kuin Tartsan ja ryömimään kuin Myyrä ja tekemään prinsessa pyörähdyksiä tai pupuloikkia. Päivän päätteeksi oli vielä Elviiran musiikkitunti.Läksyä ei tullut.





 













 
Torstaina oli paluu arkee. Äidinkielen tunnilla preppasimme vielä lauseen  muodostusta. Osalle tuli läksyksi monisteen ensimmäinen tehtävä. Käsityösssä nallelle teemme vohvelikangaspeittoja, johon pujottelemme erilaisia kuvioita. Ympäristötiedon tunnilla ihmettelimme yöperhosia.Päivän päätti musiikkitunti. Huomenna on viimeinen päivä ennen syyslomaa ja katsomme sen kunniaksi elokuvan 2A luokan kanssa.

Perjantai oli odotettu päivä, koska katsoimme 2A luokan kanssa elokuvaa Ice Age3, jossa mammutit seikkailivat dinosaurusten kanssa. Käsityötunneilla jatkettiin vohvelikangaspeiton pujottelua. Oikein hyvää syyslomaa !

maanantai 6. lokakuuta 2014

vko 41

Syksyinen maanantai alkoi jälleen käsialakirjoituksella. Maanantain yllätys olikin ylimääräinen matematiikan tunti, koska ensiviikolla on jo koe. Matematiikasta tuli läksyksi kotimökki 11. Liikuntatunnilla kopiteltiin tennispallolla ja kokeiltiin ensimmäisen kerran pesäpallolyöntejä. Ja hienosti kaaressa lensi pallo pitkälle puoleen väliin kenttää. Tästäpä se viikko taas alkaakin.

Tiistaina äidinkielen ryhmätunneilla rakensimme kolmen sanan lauseita. Kaikenkaikkiaan seitsemästä eri lauseesta, kun sanat eroteltiin, saimme yhteensä 41 erilaista lausetta. Yhteisellä äidinkielen tunnilla luimme Komeron vangista. Kotitehtäväksi tuli tehtävävihkosta s. 43 omanurkka sivu kokonaan. Matematiikassa kertasimme opittua ensiviikon tiistain matematiikan kokeeseen. Kotiin tuli kotimökki 12.

Keskiviikko lähti käyntiin äidinkielen tunnilla, jolloin luimme yhdessä Komeron vanki kappaleen ja teimme tehtäviä. Kotiin tuli s.46 kotinurkkatehtävät 1 ja 2. Liikunnassa jälleen kopiteltiin tennispalloilla ja harjoiteltiin räpylän käyttöä ja WAAAAUUUU! Sehän onnistui hienosti! Myös pesäpallomailalla jokainen pääsi lyömään ja juoksemaan pesältä toiselle. Kylmä sää hieman haittasi, kun odoteltiin lyöntivuoroa. Mutta x i hypyt lämmittivät kylmimpiä hetkiä. Uskontotunnilla puhuimme kilpailusta ja mitä itsensä voittaminen tarkoittaa. Meistä jokaisesta löytyy taito/taitoja jossa olemme erityisen hyviä. Piirsimme vihkoon sarjakuvan itsestä ja puhekuplaan jokainen kirjoitti missä kokee olevansa erityisen hyvä. Päivän päätteeksi oli musiikkitunti.

Torstaina matematiiikasta tuli melkein jokaiselle kotitehtävä kirjasta, joka merkattiin kirjaan, mutta ei kaikille.  Äidinkielestä tuli lukuläksyksi tarinamoniste. Ympäristötunnilla tutustuttiin muurahaisten maailmaan. Käsitöissä muovailimme savesta kuppeja, lautasia ja lusikoita nallelle. Päivän päätteeksi oli jälleen musiikkia.

Perjantaina käsityötunnilla vielä öljysimme sänkyjä pellavaöljyllä, jotta petsi paremmin imeytyisi puuhun. Lisäksi nallet saivat uusia koruja, vaatteita ja aloitimme jo peitonkin teon. Pidimme äidinkielen luetun ymmärtämiskokeen, johon liittyi satu, joka oli jo entuudestaan lukuläksynä. Pidämme siis maanantaina vasta matematiikan tunnin, koska tiistaina on koe. Lukutunnilla jatkettiin lukudiplomikirjojen lukua ja käytiinpä myös kirjastossa joidenkin kanssa. Hyvää viikonloppua!