maanantai 27. huhtikuuta 2015

vko 18

Koulupäivät uhkaavasti vähenevät ja ollaan jo huhtikuun viimeisellä viikolla. Aurinko paistoi ja ilahdutti maanantai päivää. Liikuntapisteillä olemme matkalla Tukholmasta Mälmööseen. Meidän luokka on innokas liikkumaan. Hienoa!
Äidinkielen tunnilla luettiin ja lukuläksy oli hienosti kaikilla luettu. Kotiin tuli tehtävävihko s. 60 kokonaan. Päivän päätteeksi kuvataidetta.

Pidämme  kakkosluokkien yhteisen vanhempainillan Vapun jälkeen torstaina 7.5. klo 18. Marja laittaa yhteisen kutsun.

Keskiviikkona jos on hyvä ilma, ollaan liikuntatunneilla pihalla.

Tiistai oli täynnä matematiikkaa. Ryhmätunneilla laskettiin kun torstaina pidämme matematiikan kokeen. Äidinkielestä läksyksi tuli s. 62 tehtävä 1 ja 2 ja matematiikasta kotimökki 28. Liikuntapisteillä ei vielä päästy kohteeseen, mutta huomenna varmasti ollaan Mälmöössä.

Keskiviikkona oli kuitenkin epävakaisen sään vuoksi sisäliikuntaa. Pelasimme koripalloa. Uskontotunnilla juteltiin Ystävyyden pelisäännöt kirjan tarinoista, joissa käsiteltiin aiheita huomaavaisuudesta, toisen ihmisen kohtaamisesta ja mitä hyvään ystävyyteen kuuluu. Aiheet olivat jo tuttuja kaikille, mutta kirjassa oli hienosti satumuotoon kirjoitettuja tarinoita purtavaksi ja kertaus on opintojen äiti.Päivän päätteeksi Elviiran musiikkitunti. Liikuntapisteillä matkattiin Mälmööseen ja ollaan matkalla Köpenhaminaan.

Torstaina on viikon viimeinen päivä ja ollaan silloin vapputunnelmissa.
Katselimme elokuvan G-force miniagentit ja tunnelma oli katossa. Naksua, niksua, namuja ja popparia ...oi sitä herkkujen määrää. Matematiikan koe meni hyvin. Päivän päätteeksi Elviiran  musiikkitunti.

Hyvää vappua :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti